Kallioluoliin louhitusta Savilahden liikunta- ja tapahtumakeskus Luolasta on muodostunut monipuolinen kohtaamispaikka n. 2500 ihmiselle. Monitoimikeskus kytkee Varikkoalueen Savilahden ytimeen ja muodostaa kiinnostavan päätepisteen puisto- ja lähipalvelukokonaisuuteen.
SSP Oy urakoi kohteessa kiiltohiotut betonilattiat. Työmaa oli logistisesti haastava, työtilat ja alueet erittäin monimuotoisia ja haastavia toteuttaa. Pintabetonivaluja lattiaurakoitsija ei yksinkertaisesti pystynyt toteuttamaan ihan sillä pieteetillä mitä kiillotettu betonilattia normaalisti vaatisi, vaan tilanteen pelastaminen jätettiin meille. Tartuimme tietenkin haasteeseen kuten aina. SSP:n työkalupakista löytyy onneksi sen verran monipuolinen valikoima laitteita ja menetelmiä sekä kokemusta, että niitä yhdistelemällä saatiin aikaiseksi lopputulos, johon sekä tekijä että tilaaja olivat kovin tyytyväisiä.
Kaikkiaan kohteessa hiottiin ja kiillotettiin lattiapintoja reilu 3500m2. Lattiat hiottiin B3-hiontaluokkaan, jossa betonin pientä kiviainesta on esillä runsaasti kiiltoasteen ollessa satiini tai puolikiiltävä. Hiottuihin lattioihin tehtiin silikaatti- ja suoja-ainekäsittelyt M1-luokitetuilla Obteco-tuotteilla.
Kiiltohiottu betonilattia on tyylikäs, ajaton ja huoltovapaa ratkaisu moneen kohteeseen.
SSP:n työkalupakista löytyy onneksi sen verran monipuolinen valikoima laitteita ja menetelmiä sekä kokemusta, että niitä yhdistelemällä saatiin aikaiseksi lopputulos, johon sekä tekijä että tilaaja olivat kovin tyytyväisiä.